keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Huopahelmiä ja pääsiäismunia

Tällaiset huopahelmet olen tehnyt vimímeaikoina. Ehdottomasti helpoimmaksi tavaksi osoittautui helmien tekeminen huopuvasta langasta pesukoneessa. Käytin ehkä n. 150cm pitkiä pätkiä langanpätkiä, jotka kieputtelin pikkukeriksi ja "sidoin" kerää muutamalla huovutusneulan pistolla. Kerät eli helmet laitoin sukkahousujen sisään niin, että tavallisella villalangalla sidoin solmuja jokaisen helmen jälkeen sukkahousujen ilkopuolelle, niin että helmet jäivät omiin koteloihinsa. Sen jälkeen laitoin sukkahousurimpsut 2 tunnin ohjelmaan 60 asteeseen pesukoneeseen pyörimään. Kuvassa näkyvissä helmissä kaikki ruskeat helmet on tehty Huopanen-langasta Vasemmanpuoleisissa helmissä liilan eri sävyt ovat Puro-langasta tehty samalla tavalla. Väleissä on puuhelmet. Taitoisa.fi myy hyviä puuhelmiä halvalla. Sieltä nämäkin. Kokeilin myös märkähuovuttamalla tehdä helmiä, mutta se on hitaampaa ja niitä ei ole vielä tarpeeksi että helmet olisivat valmiit. Märkähuovuttaessa helmiä sukkahousunpala oli ehdoton apuväline.Vasemmanpuoleiset helmet tein itselleni ja oikeanpuoleiset tein syntymäpäivälahjaksi.


Koristelimme edellispäivänä naisporukalla munia, sillä pääsiäinenhän on jo ihan pian. Osaan on kirjoitettu pyöreäkärkisellä permanenttitussilla, yhteen on käytetty servettiä, pariin mohairlankaa, lisäksi nappeja, leimaa, vanhaa kirjan sivua, nauhaa, kukkia ja höyheniä.


Meillä ollaan sairastettu lasten osalta jo viikko mahatautia, joten mihinkään ei olla päästy ja on jo pitänyt alkaa keksiä kaikenlaista virikettä itselleen. Lapset on myös nukkunut hieman pidempiä päiväunia. Niinpä hain yhtenä päivänä ulkoa kasan risuja sisään ja tein keittiön lamppuun kranssin. Olen jo aikaa sitten kyllästynyt lamppuun, kun se on niin tavallinen, mutta jos nyt jaksaisin katsella sitä taas jokusen vuoden.

Tällainen lampusta tuli.


Tällaisen lampun tein jo pari vuotta sitten äitini kanssa olohuoneeseen ikean lampusta. Hirveän kiva ripustella siihen kaikenlaista vuodenajasta riippuen. Pyykkipojat ovat siinä olleet jo pitkään. Ne löysin pari vuotta sitten Adalmiinan helmestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti