torstai 5. syyskuuta 2013

Pipoja, lisää pipoja...

Viime viikkojen aikana olen tehnyt paljon pipoja. Yhteensä 15 pipoa mm. lapsille, itselle, lahjoiksi, kavereille ja niiden lapsille. Loistavan ohjeen löysin Kukikkaat kuosit blogista. Tässä meidän lasten pipot. Molemmilla on myös päällä keväällä tekemäni takit.



Itselleni tein tämän näköisen setin syksyyn. Ostin kirpputorilta säkillisen trikoota kolmella eurolla. Myöhemmin selvisi että trikoot ovat ilmeisesti Marimekon. Säkin kankaat olivat kuitenkin pelkkiä 20-30cm leveitä kapan pituisi suiruja, jotka on jossain tehtaassa leikattu nippuihin. Muutamat suirut olivat niin leveitä että sain tehtyä myös pipoja, mutta muista olen tehnyt tuollaisia putkikaulahuiveja. Huivi on siis iso rengas, joka on kaulassani kaksinkerroin. Tarpeen vaatiessa huivin saa vedettyä kolminkerroinkin. Silloin saa erittäin lämpimän ja tiiviin kaulurin tästä. Huivejakin olenn tehnyt 9 kappaletta pipojen lomassa. Olen myös antanut suiruja kavereilleni, mutta vielä jäi materiaalia kahdeksaan huiviin, jotka ajattelin tehdä joulumyyjäisiin. Säkissä oli myös sinisiä, oransseja ja mustavalkoisia samaa kuosia olevia suiruja.

2 kommenttia:

  1. Kyllä on mukavan näkösiä pipoja!! Alkaa itelläkin ompelukärpänen purra kun lueskelee tätä sun blogia.

    VastaaPoista
  2. Kipaseppa kattoo mun blogia eli seisojaharjis. :)

    VastaaPoista