perjantai 20. syyskuuta 2013

Tuunailua ja kierrätystä osa 2


Minua on harmittanut eräät farkut kaapissani, jotka ovat olleet aivan ehjät, mutta joissa on todella matala lantio ja niin pitkät lahkeet että ovat hankalat käyttää. Ne muuttuivat saksien ja ompelukoneen kanssa hameeksi. Koristeeksi ompelin hieman pitsiä. Todella mukava käytössä, istuu hyvin vyötäröltä, löytyy farkkujen taskut ja on silti ihan sievä hame. Ollut nyt jo viikon sisään enemmän käytössä kun farkkuina viimeiseen vuoteen.
Tässä eräs syntymäpäivälahja, joka päätyi pakettiin viikko sitten. Kirja on tavallinen pieni muistikirja, jonka päällystin kankaalla ja lisäsin pitsirusetin napin kera. Päällystys onnistui yllättävän siististi ihan vain erikeepperiä käyttäen. Pussukan tein aikaisemminkin käyttämälläni ohjeella joka löytyy täältä. Sain naapurin roskaläjästä vanhoja pukuja, joiden kankaita varasin aivan eri projektiin, josta lisää myöhemmin, mutta niitä kankaita jäi yli ja tähän käytin yksistä puvun housuista leikattua kangasta. Lahjan saajalta saan itse usein pitsejä, kankaita, vetoketjuja ja muita ompelutarvikkeita ja tämä olkoon myös kiitos niistä, sillä vuorikangas on ihanaa kukkakangasta joka on häneltä peräisin, samoin leveä pitsi. Toivottavasti oli tykätty lahja.

Tämä aivan loistava idea tuli vastaan Nökkonen blogista. Heti kaivoin kirppistavaroista kaksi vanhaa potkupukua, joista tuli näihin haalareihin yläosat. Yllättävän pienetkin potkarit kävi näihin kun näistä pituus loppuu ensin kesken. Toisissa on 62 ja toisissa 68 kokoisen potkarin yläosa vaikka poikamme käyttääkin jo 86 kokoisia vaatteita. Harmaan alaosa on oma t-paitani joka oli hihoista niin oudon mallinen etten osannut sitä käyttää ja oikeanpuoleinen on Nanson eurolla kirppikseltä löytämäni t-paita. Resorit ovat siis näissä ainut uusi osa. Leikkaamiseen menee 5 minuuttia ja ompeluun ehkä 10 eli vartissa valmiit pöksyt. Tosi hauskat myös päällä. Näitä teen varmasti ensi kesäksi lisää, sillä ovat varmaan kivan vilpoiset pitää silloin yksinään. Nämäkin tosin saattaa mahtua vielä silloin, mutta ehkä lumiukot heinäkuussa on vähän omituisia.




Olen nyt ollut aivan hurahtanut kaikkiin kierrätysompelujuttuihin. Toivottavasti innostukseni jatkuu sillä tällähetkellä ideoita on vaikka kuinka. Niin ja pyynnöstä olen muuttanut asetukset niin että muutkin kuin rekisteröityneet voivat kommentoida kirjoituksia. En tiennyt että niinkin voi tehdä, joten onneksi pyydettiin. Pitkän harkinnan jälkeen asensin myös Google Chromen ja nyt blogin kirjoittaminen sujuu sata kertaa paremmin kuin explorerilla. Kaikin puolin tyytyväinen siis olen.




2 kommenttia:

  1. Onpa ihan sikahienot potkarit! Oon aivan käsi tekemään vaatteita ja oon yrittänyt etsiskellä jotain oikeasti helppoa ohjetta, jota edes minä en pysty mokaamaan ja nyt se löytyi, jes! :)

    VastaaPoista
  2. Oleppa hyvä vaan. Itsekkin löysin ohjeen juuri tuolta Nökkönen blogista. Nää on tosi kivat ja meillä kovassa käytössä ja niin helpot ja nopeat tehdä.

    VastaaPoista