maanantai 4. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä lähestyy

Tänään tein neulemerkkejä. Idea näiden tekemiseen lähti yksinkertaisesti tarpeesta. Olen nähnyt tällaisia monta kertaa, mutten ole tiennyt mitä näillä tehdään. Eilen neuloin kauluria itselleni ja jouduin siirtämään silmukat neljältä puikolta pyöröpuikoille kun silmukoita lisäysten ansiosta alkoi olla jo niin paljon. No siitä virheiden määrä moninkertaistui. Neljällä puikolla oli helpompi pysyä lisäysten rytmissä ja helpompi katsoa koska kierros on täynnä. Päätin tehdä sis itsellenikin neulemerkkejä, sillä ymmärsin niiden idean. Tai ainakin tähän tarkoitukseen minä niitä tarvitsin. Ehkä niillä on vielä paljon lisääkin käyttötarkoituksia. Nyt virheiden määrä toivottavasti vähenee. Tein näitä yhteensä kymmenen. Laitoin kaksi siihen kohtaan mistä kierros alkaa ja yhdet niihin kohtiin, joissa puikko aikaisemmin vaihtui. Otin niistä siis itselleni viisi ja pöydällä vieressä näkyvät viisi ajattelin antaa äidilleni ystävänpäivälahjaksi. Taidan kyllä viedä ne jo etukäten kun illalla sinne mennään. Ostin kirjakaupasta aamulla noita korulukon näköisiä klipsuja. Lisäksi käytin näihin joustosiimaa ja lasihelmiä. Muksut olivat sopivasti samaan aikaan päikkäreillä niin minulle jäi tunti aikaa näperrellä nämä. 

 Lasten kanssa, tai lapsia apuna käyttäen syntyi näin suloisia ystävänpäiväkortteja eilen. Näitä tehtiin kuusi ja täytyy tehdä ehdottomasti vielä muutama lisää, kun haluan lähettää näitä sittenkin aikomaani enemmän kun näistä tuli niin ihania. Idean löysin netistä yhdeltä sivulta, jossa oli paljon askarteluideoita lasten kanssa toteutettavaksi. En enää muista osoitetta, mutta siellä oli enemmänkin ideoita jalanpohjankuvajuttuihin. Näitä siis tipahtaa joidenkin postilaatikoihin tuossa viikon päästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti